Hotelleja Jyväskylässä

Jyväskylä - hotellit

Suomessa reissaaville ei tule uutisena, että Suomen kaupungit suuremmaksi osaksi ovat kesäkaupunkeja. Tätä on myös Jyväskylä. Jyväskylän järvialue on kaunista, herkkusuille löytyy Pandan tehdas ja kuuluisia rakennuksia sekä historiallisia museoita löytyy kulttuuria rakastavalle. Jyväskylä onkin yksi Suomen opiskelijakaupungeista ja tämän takia kesällä onkin rauhallista lomailla tässä kaupungissa, kun opiskelijat ovat kotona vanhemmillaan, kesätöissä tai itsekin lomalla.

Jokaiselle lomalle tarvitsee kasan yöpymisvaihtoehtoja joista valita ja tämä artikkeli tekeekin etsimisestä helppoa, sinun tarvitsee vain valita ja varata!

Boutique Hotel Yöpuu

Onko nyt parisuhteen omaloma vaiko kaipaatko omaa-aikaa ja haluat asua kaupunki vierailusi ajan kauniissa antiikinromanttisessa hotellissa loistavalla palvelulla? Yöpuu on vastauksesi onnistuneeseen majoittumiskokemukseen, sillä tämä hotelli sijaitsee yhdellä parhaiksi arvioiduista paikoista Jyväskylässä ja omaa persoonallisen henkilökunnan!

Hotelli Yöpuu pitää päämajaansa 1920-luvulta peräisin olevassa rakennuksessa Jyväskylän keskustassa. Boutique Hotel Yöpuu sijaitsee ainoastaan 500 metrin päässä Jyväskylän rautatieasemalta ja lähimmät maamerkit ovat kaikki alle 100 metriä hotellilta, esimerkiksi monia Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia sekä palkittu kävelykatu.

Saapumisen yhteydessä jokaiselle asiakkaalle tarjotaan tervetuliaisdrinkki hotellin viinibaarissa tai tämän sisäpihalla.

Aamiainen on päivän tärkein ateria ja tämä onkin otettu huomioon Boutique Hotel Yöpuussa, jossa tarjotaan aamiainen hotellin ravintolassa joka aamu. Muutkin ruokailut on hotellilta huomioitu koska hotellilla on gourmet-ravintola ja viinibaari. Ravintola Pöölöwaari kuuluukin kansainväliseen gastronomiseen Chaîne des Rôtisseurs -yhdistykseen ja tarjoaa aina tuoreista raaka-aineista valmistettuja ruokia sesonkiin nähden. Tämä lisäksi tarjolla on kattava valikoima vuosikertaviinejä kaikkialta maailmasta.

Jokainen huone on Boutique Hotelli Yöpuussa yksilöllisesti suunniteltu, joten yöpyä voi täällä useaankin otteeseen – aina uudenlaisessa huoneessa.

Koska parkki on ilmainen voit hyvin tulla tänne autolla. Vaikkakin Jyväskylän kulttuurikohteet ovatkin kävelymatkan päässä, ja rantakin ihan lähellä, helpottaa auto seuraavaan paikkaan siirtymistä tästä romantiikan tyyssijasta.

Scandic Laajavuori

Vaikkakin Jyväskylää halutaan kovasti ymmärtää kesäkaupunkina ja sinä olet silti kaupunkireissua vailla talvella, löytyy Laajavuoren hiihtokeskus vain kilometrin päässä tästä hotellista!

Scandic Laajavuori sijaitsee keskellä lumoavia luonnonmaisemia, vain viiden minuutin ajomatkan päässä Jyväskylän keskustasta. Majoituksen hintaan sisältyy pääsyn hotellin kuntoksekukseen ja spa-osastolle, josta on näkymät Tuomiojärvelle. Spa-osasto on jopa 800 neliömetriä suuri, josta löytyy useita uima-altaita – sekä ulko- että sisäaltaita, porealtaita, saunoja sekä tietenkin wellness-palveluita. Tämän lisäksi hotellista löytyy myös keilauskeskus, josta hauskaa koko perheelle! Jos taas vieraana haluat rauhoittua kirjan kanssa, tarjoaa hotelli mahdollisuuden istahtaa hotellin viihtyisään takka-loungeen hengähtämään.

Wifi on ilmainen Scandic Laajavuoressa aina 1 Gt:n tiedonsiirtorajaan asti, mutta kuka nyt wifin ääressä haluaa istua kun hotelli tarjoaa niin paljon aktiviteettejä!

Buffetaamiainen on saatavilla jokainen aamu ja vastaanotosta voit milloin tahansa pyytää mukaan otettavan aamiaiskassin. Allergikoille löytyy aamiaiselta runsaasti vaihtoehtoja ja tämän takia aamiainen onkin erittäin monipuolinen. Hotellissa on kaksi ravintolaa jossa pystyt täyttämään mahat urheilun jälkeen.

Scandic Laajavuoren huoneet ovat suurehkot, siistit ja retro- henkiset, joista mahtavat maisemat. Joissakin huoneissa on omat parvekkeet.

Tämä hotelli on kaikille, vauvasta vaariin. Ei kun reipasta mieltä mukaan ja menoksi!

Hotel Verso

Tämä neljän tähden hotelli Verso kuuluu Jyväskylän majoituspaikkojen suosikkeihin! Verso sijaitsee 13 minuutin päässä rannalta ja kaupungin Kauppakadun sydämessä, ainoastaan 300 metriä rautatieasemalta. Hotelli ei valitettavasti tarjoa ilmaista pysäköintiä mutta lähin pysäköintialue löytyy nurkan takaa Yliopistonkatu 15:ssä.

Hotellin huoneet ovat tyylikkäät ja klassiset. Jokaisessa huoneessa on laadukkaat Hilding Anders – sängyt ja kylpyhuone suihkulla tai ammeella. Muista varatessasi pyytää jompaakumpaa, jos sinulla on oma suosikkisi. Osassa huoneissa on myös oma sauna.

Aamiainen tarjoillaan päivittäin hotellin ravintolassa, Silmussa. Aamiainen koostuu suomalaisista herkuista, paikallisista tuotteista sekä luomutuotteista. Verso-baarissa on tarjolla kauden cocktaileja, valikoima viinejä ja pienempien panimoiden oluita ja tietysti pikkupurtavaa. Suurempaan nälkään löytyy kasoittain ravintoloita Jyväskylän keskustasta.

Kuntosali ja saunaosasto on hotellin asukkaiden käytössä. Maanantaista lauantaihin majoittuvat voivat iltaisin käyttää saunaa ilmaiseksi.

Kuin piste i:n päälle on tarpeen myös mainita hotellin loistava palvelu. Työntekijät pitävät asiakkaista todellakin huolta, joten hotelliin voi hyvin tulla pelkästään nauttimaan pienestä hemmottelusta.

Solo Sokos Hotel Paviljonki

Nykyaikainen kesäkuussa 2012 avattu Solo Sokos Hotel Paviljonki tarjoaa modernin sisustuksen hotellin kaikissa tiloissa. Hotelli sijaitsee ainoastaan 200 metrin päässä Jyväskylän rautatieasemalta ja täten myös kaupungin satamasta. Rantakin on ainoastaan viiden minuutin kävelymatkan päässä. Niin kuin nimestä voikin päätellä on hotelli osa Jyväskylän Paviljonki-kongressi-ja messukeskusta.

Asiakkaat saavat käyttöönsä hotellin saunan oleskelunsa ajaksi vaikkakin joissain huoneissa onkin oma sauna. Ilmainen wifi pääsykoodia vastaan on saatavilla ja vaikka hotellilla on parkkialue saa sitä asiakkaat käyttää, maksua vastaan.

Hotellin Trattoria ravintolassa tarjoillaan italialaisia herkkuja, kaikkea kiviuunissa paistetuista pizzoista pastaruokiin. Aamiainen tarjoillaan päivittäin ja on täytetty suomalaisilla itsetehdyillä herkuilla. Muun muassa pannukakut kirsikka-mansikkakastikkeella on aamiaisen yksi himotuimmista herkuista.

Hyvää ruokaa lukuun ottamatta hotelli tarjoaa muitakin mukavuuksia kuin esimerkiksi terassin raitista ilmaa haikaileville, kuntokeskuksen ja ilmaiset pyörät vierailleen Jyväskylän tutkimiseen. Hotellista onkin vain noin 900 metriä kauppoihin ja ravintoloihin. Nähtävyyksiä, esimerkiksi Alvar Aalto-museo on vain kahden kilometrin päässä, joten pyörällä tännekin singahtaa helposti.

Eikä pidä unohtaa, että kaikkien herkkujen ja pyöräretkien jälkeen on aika unille. Hotelilla on vieraiden mukaan parhaimmat tyynyt! Jos tämä ei ollut ratkaiseva tekijä, olisiko henkilökunnan ystävällisyydellä ja heidän osaamisella osaa ratkaisun tekemisessä?

Forenom hostel Jyväskylä

Edullinen ja yksinkertainen majoitus aivan Jyväskylän keskustassa. Tämä hostelli sijaitsee noin 200 metrin päässä Kauppakadulta ja Jyväskylän torin löytää noin 300 metriä hotellilta. Jyväskylän lentokentällekin on ainoastaan 18 kilometriä. Jos Jyväskylän lomalle tullaan pelkästään nähtävyyksien takia, voi Forenom hotel Jyväskylä olla oivallinen paikka yöpyä sen keskeisestä sijainnista ja edullisesta hinnasta.

Forenom on moderni hostelli mielyttävillä yksityiskohdilla ollakseen suhteeseen pienikokoinen. Seinät Forenomissa ovat paksut ja ääniersitetyt, eli jos saatkin huoneen aivan kävelykadun yläpuolelta ei tarvitse pelätä yön menevän aivan pilalle unien kannalta. Huoneet ovat kompaktit ja siistit. Jokaisessa huoneessa on taulutelevisio ja oma jääkaappi. Yhteisiä tiloja ovat vessat ja keittiö.

Forenom tarjoaa majoittuville ilmaisen wifin ja niin kuin kaikissa muissakin hotelleissa Jyväskylässä on Forenomissakin saunatilat.

Tämä majoituspaikka toimii aivan loistavasti sinulle joka haluat tavata uusia ihmisiä, asustaa rauhallisessa ja helpossa paikassa ilman sen kummempaa hälyä mistään. Hostellit eivät ole kaikkien mieleen mutta Forenomia kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Green Door Apartments

Green Door Apartments sijaitsee lähellä Synergia-areenaa, ja hotellilla on oma puutarha ja lasten leikkikenttä asukkailleen. Green Door Apartments on kaikille jotka haluaa matkoilla asustaa kuin kotona, pois hotellihässäkästä. Jyväskylän lentoasema on noin 18 kilometriä hotellilta ja keskustaan on noin 1,5 kilometriä. Hotelli on siis lähellä kaikkea Jyväskylässä mutta silti syrjässä asukkaille, jotka haluavat lomallaan hiukan omaa rauhaa. Green Door Apartments tarjoaa ilmaisen parkkialueen hotellin asukkaille, ja wifikin on käytettävissä maksutta.

Jokaisessa huoneistossa on taulutelevisio ja oma kylpyhuone. Kylpyhuoneissa on tarjolla ilmaisia kylpytuotteita ja hiustenkuivaaja. Halutessasi voit myös varata huoneiston omalla keittokomerolla. Näissä huoneissa heittokomerossa on myös astianpesukone. Jos taas et ole niinkään ruoanlaittaja on hotellissa tarjolla mannermainen aamupala päivittäin. Green Door Apartmentissa on mietitty kaikki viimeisen päälle toimivaksi.

Kulttuuriasukkaille tämä neljän tähden huoneistohotelli onkin mahtava, Alvar Aalto – museoon pääse jalkain ainoastaan 700 metrin kävelyllä.